Au jour fixé, l'appartement du comte Ulric de Rouvres était préparé. Ulric y donna rendez-vous pour le soir même à trois des plus célèbres médecins de Paris. Puis il courut chercher Rosette.
Elle venait de mourir depuis une heure. Ulric revint à son nouveau logement, où il trouva son ancien ami Tristan, qu'il avait fait appeler, et qui l'attendait avec les trois médecins.
—Vous pouvez vous retirer, messieurs, dit Ulric à ceux-ci. La personne pour laquelle je désirais vous consulter n'existe plus.
Tristan, resté seul avec le comte Ulric, n'essaya pas de calmer sa douleur, mais il s'y associa fraternellement. Ce fut lui qui dirigea les splendides obsèques qu'on fit à Rosette, au grand étonnement de tout l'hôpital. Il racheta les objets que la jeune fille avait emportés avec elle, et qui, après sa mort, étaient devenus la propriété de l'administration. Parmi ces objets se trouvait la petite robe bleue, la seule qui restât à la pauvre défunte. Par ses soins aussi, l'ancien mobilier d'Ulric, quand il demeurait avec Rosette, fut transporté dans une pièce de son nouvel appartement.
Ce fut peu de jours après qu'Ulric, décidé à mourir, partait pour l'Angleterre.
Tels étaient les antécédents de ce personnage au moment où il entrait dans les salons du café de Foy.
L'arrivée d'Ulric causa un grand mouvement dans l'assemblée. Les hommes se levèrent et lui adressèrent le salut courtois des gens du monde. Quant aux femmes, elles tinrent effrontément pendant cinq minutes le comte de Rouvres presque embarrassé sous la batterie de leurs regards, curieux jusqu'à l'indiscrétion.
—Allons, mon cher trépassé, dit Tristan en faisant asseoir Ulric à la place qui lui avait été réservée auprès de Fanny, signalez par un toast votre rentrée dans le monde des vivants. Madame, ajouta Tristan en désignant Fanny, immobile sous son masque, madame vous fera raison. Et vous, dit-il tout bas à l'oreille de la jeune femme, n'oubliez pas ce que je vous ai recommandé.
Ulric prit un grand verre rempli jusqu'au bord et s'écria:
—Je bois....
—N'oubliez pas que les toasts politiques sont interdits, lui cria Tristan.
—Je bois à la Mort, dit Ulric en portant le verre à ses lèvres, après avoir salué sa voisine masquée.
—Et moi, répondit Fanny en buvant à son tour... je bois à la jeunesse, à l'amour. Et comme un éclair qui déchire un nuage, un sourire de flamme s'alluma sous son masque de velours. | Sovittuna päivänä kreivi Ulric de Rouvres'n huoneisto oli valmiina. Ulric oli kutsunut tapaamiseen sinne samaksi illaksi kolme Pariisin kuuluisinta lääkäriä. Sitten hän juoksi etsimään Rosettea. Tämä oli kuollut tunti sitten. Ulric palasi uuteen huoneistoonsa, jossa hän kohtasi vanhan ystävänsä Tristanin, jota hän oli lähettänyt hakemaan ja joka odotti häntä kolmen lääkärin kanssa. - Voitte lähteä hyvät herrat, sanoi Ulric heille. Henkilö, jonka vuoksi käännyin puoleenne, ei enää elä. Tristan, joka oli jäänyt kahdestaan kreivi Ulricin kanssa, ei yrittänyt lievittää hänen tuskaansa vaan jakoi sen veljellisesti. Juuri hän ohjasi loistokkaita hautajaisia, jotka Rosettelle järjestettiin koko sairaalan suureksi hämmästykseksi. Hän lunasti esineet, jotka tyttö oli tuonut mukanaan ja jotka tämän kuoleman jälkeen siirtyivät hallinnon omaisuudeksi. Näiden esineiden joukossa oli kevyt sininen mekko, ainoa mitä vainaja-rukalta jäi. Hänen toimestaan myös Ulricin vanhat huonekalut ajalta, jolloin tämä asui Rosetten kanssa, kuljetettiin yhteen hänen uuden asuntonsa huoneeseen. Muutamaa päivää myöhemmin Ulric lähti hyvin päättäväisenä Englantiin. Tällainen tausta tällä henkilöllä oli, kun hän astui Foyn kahvilan salonkiin. Ulricin saapuminen aiheutti suurta liikehdintää sinne kokoontuneiden ihmisten keskuudessa. Miehet nousivat seisomaan ja tervehtivät häntä seurapiirimiesten kohteliaaseen tapaan. Naiset taas kohdistivat katseidensa ristitulen viiden minuutin ajan Rouvres'n kreiviin, uteliaina jopa tungettelevuuteen asti. -No niin, rakas vainajani, sanoi Tristan istuttaen Ulricin tälle varatulle paikalleen Fannyn viereen, ilmoittakaa maljalla paluunne elävien maahan. Rouva, lisäsi Tristan osoittaen Fannyä, joka pysyi liikkumatta naamionsa takana, rouva kohottaa teille maljan. Ja te, hän kuiskasi nuoren naisen korvaan, älkää unohtako, mitä neuvoin teille. Ulric otti piripintaan täytetyn suuren lasin ja huudahti: Minä juon... Älkää unohtako, että poliittiset maljat ovat kiellettyjä, Tristan huusi hänelle. Juon Kuolemalle, sanoi Ulric vieden lasin huulilleen tervehdittyään naamioitunutta vierustoveriaan. Ja minä, vastasi Fanny juoden vuorostaan... Juon nuoruudelle, rakkaudelle. Ja kuin salama, joka halkaisee pilven, loistava hymy välähti hänen samettinaamionsa alla. |